ETRUSKIT6.3. - 1.6.2003
Sinebrychoffin taidemuseon Etruskit-näyttely on ensimmäinen etruskien kulttuurista kertova suurnäyttely Suomessa. Siihen on koottu Suomessa olevien esineiden lisäksi Euroopan keskeisistä museoista kokonaisuus, joka pyrkii antamaan kattavan kuvan tämän salaperäisen kansan elämästä ja kulttuurista. Esillä on noin 250 esinettä, jotka ulottuvat ajanjakson Villanova-kaudesta aina kulttuurin sulautumiseen Rooman valtakuntaan saakka. Lisäksi museon kellariholveihin tulee hiljattain löydetyt ruhtinashaudat Casale Marittimosta upeine koruineen, juhla-astioineen ja esineineen. Näyttely on esillä Sinebrychoffin taidemuseossa 6.3. - 1.6.2003.
Etruskien alkuperä on ollut keskustelun kohteena antiikin ajoista lähtien. Nykyisen käsityksen mukaan etruskit olivat Italian alkuperäiskansaa, joka sekoittui itäiseltä Välimereltä tuleviin, teknisesti ja kulttuurisesti edistyksellisempiin ryhmiin noin 1000 eKr. alkaen. Etruskit levittäytyivät laajoille alueille nykyistä Emilia Romagnaa, Toscanaa, Umbriaa, Latiniumia ja Campaniaa. Varhaisimmat etruskeihin liittyvät esineet kuuluvat ns. Villanova-kulttuuriin (n. 900-700 eKr.). Näkyvimpiä etruskien jättämiä muistomerkkejä ovat haudat. Hautakammiota kaivettiin tuliperäiseen tuffikiveen tai rakennettiin ns. tumulus- eli maakumpuhautoja. Hautakammioiden seinissä on säilynyt seinämaalauksia monilta vuosisadoilta. Myös etruskien temppeleiden jäännöksiä on säilynyt. Etruskeilta säilyneitä esineitä ovat mm. sarkofagit, hautakivet, fibulat, korut, peilit, aseet, kynttilänjalat ja veistokset sekä erityisesti 660-luvulta lähtien ns. bucchero-vaasit, jotka olivat etruskeille tyypillistä mustaa keramiikkaa.
Etruskit muodostivat ensimmäisen itaalisen sivilisaation, joka laajeni taloudellisen nousun ja hyvinvoinnin seurauksena kahdeksannelta vuosisadalta eKr. lähtien. Etruskiyhteiskunnan perustana olivat kuninkaiden muodostamat kaupunkivaltiot. Yhtenäistä etruskivaltiota ei siis ollut missään vaiheessa olemassa, vaan kaupungit saattoivat liittoutua keskenään tai sotia toisiaan vastaan. Etruskit kävivät kauppaa lähes kaikkien Välimeren naapureittensa ja kilpailijoittensa kanssa - eikä yksinomaan rauhanomaisesti. Etruskien valta-aikaa oli kuudes vuosisata eKr., jolloin heidän sotilaallinen ja kaupallinen mahtinsa olivat huipussaan. Etruskikulttuuri sulautui roomalaiseen ajanlaskumme alussa. Etruskit uskoivat, että jokaiselle kansalle oli suotu vain kymmenen vuosisataa ja että heidän aikansa oli nyt kulunut loppuun.
Yhteistyössä: GLORIA-lehdet, Lönnberg Painot Oy, Italian Kulttuuri-instituutti
Pääsymaksut:7 / 6 euroa (eläkeläiset, ryhmät), alle 18-v. ilmaiseksi. Torstaisin klo 17-20 vapaa pääsy.
Opastukset:Lauantaisin klo 14.00, opastuksia myös tilauksesta ti - pe klo 10-17, p. 1733 6460.
Aukioloajat:Ti, pe 10-18, ke, to 10-20, la, su 11-17. Maanantaisin suljettu.
Yhteystiedot:Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40, 00120 Helsinki, p. 09-1733 6460,
www.sinebrychoffintaidemuseo.fi