PERU – 2000 vuotta hopeataidetta

Hopeasta valmistettiin mm. taidokkaita alttareita, veistoksia, monstransseja (ehtoollisleipäastia), raamattutelineitä, almurasioita, pyhimysten sädekehiä. Hopeaa käytettiin myös kodin käyttöesineissä. Taidokkaat astiat, aterimet, tarjottimet, rasiat, jalustimet, vaatteiden kiinnitysneulat ns. tupu-neulat ja korut olivat myös sosiaalisen aseman merkkejä. Kaksituhatvuotisen esineistön kautta avautuu ainutlaatuinen näkymä Peruun. Näyttelyn varhaisimmat hopea-esineet ovat inka-kulttuurien ajoilta ja uusimmat esineet edustavat uutta perulaista hopeataidetta.

Hopeataide on kuulunut Perun historiaan jo varhaisimmista alueella asuneista kansoista lähtien. Hopeasepäntaidot taidot huipentuivat inkojen hallitsemana aikana, joka päättyi eurooppalaisten tuloon Peruun vuonna 1532. Espanjalaiset valloittajat eli konkistadorit hallitsivat Perua vuodesta 1532 vuoteen 1821, jolloin Peru itsenäistyi. Tänä lähes 300 vuoden aikana alueen esikolumbiaaniset andilaiset intiaanikulttuurit ja espanjalaiskulttuuri sekoittuivat keskenään, mikä näkyi sekä arkielämässä että uskonnossa. Legendat Perun ehtymättömistä hopeakaivoksista ja suunnattomista rikkauksista saivat alkunsa. Intiaanikulttuurien aikana hopea oli kullan ohella uskonnollisten kulttiesineiden materiaalia. Kulta oli ”auringon hikeä” ja hopea ”kuun kyyneleitä”. Espanjan kielessä sana hopea – la plata – tuli merkitsemään rahaa ja varallisuutta. Katolinen kirkko käytti myös runsaasti hopeaa liturgisten esineiden valmistamiseen. Perun nykyistä hopeataidetta on vienyt suuressa määrin eteenpäin Patronata Plata del Perú – säätiö, joka pyrkii säilyttämään perulaisen hopeataiteen traditiota ja osaamista, lisäämään hopeatöiden tuntemusta ja tukemaan nuoria alan opiskelijoita. Säätiö järjestää muun muassa kilpailuja ja näyttelyitä. Myös nyt Suomessa esillä oleva näyttely on toteutettu yhteistyössä Patronata del Perún – säätiön kanssa.

Näyttelyyn ovat lainanneen arvokasta esineistöään:
Museo Nacional de Arquelogia, Antropologia e Historia del Peru, Museo del Banco Central de Reserva, Museo Rafael Larco Herrera, Colección Vivian y Jaime Liébana, Museo de Arte de Lima, Minasterio de Nuestra Señora del Prado, Colección Barbosa-Stern, Patronato Plata del Perú ja Perun Suomen suurlähettiläs Manuel Picasso.

Suomesta saatiin lainaksi esikolumbiaanista keramiikkaa Didrichsenin taide - ja kulttuuri- museosta täydentämään kulttuurista kokonaisuutta.

Näyttelyjulkaisuun ovat kirjoittaneet perulaisen hopean asiantuntija johtaja Cecilia Bákula Budge ja suomalainen antropologi Juha Hiltunen.
Näyttelyn yhteydessä ilmestyy myös DVD.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Aboa Vetus – Ars Nova museon kanssa. Näyttely on esillä Turussa 7.6.–31.8.2008.

LUENNOT JA OHEISOHJELMAA

Keskiviikko 23.04.2008 klo 18.00
Insinööri Ivan Ore: Perulainen kahvi ja Gran Palomarin paahtimon historia.
Luento on englannin- ja espanjankielinen.
(El café del Perú y la historia del tostadero Gran Palomar, en español y en ingles)

Tiistai 29.04.2008 16.00
Professori Jukka Salo: Peru ja Amazon, suomalaiset projektit Iquitossa.
Luento on englannin- ja espanjakielinen.
(El Perú y la Amazonía: proyectos finlandeses desarrollados en Iquitos, en español y en ingles)

Lisätietoja: Eija Pekkanen, p. 091733 6462, eija.pekkanen@fng.fi
Pääsymaksu: 7,50 / 6 €, alle 18-v. maksutta
Opastukset: Lauantaisin klo 14 suomeksi, ruotsinkielinen opastus kuukauden ensimmäinen la klo 13
Opastukset tilauksesta ti-pe klo 10-17, puh. 09-1733 6460
Avoinna: ti, pe 10-18, ke, to 10-20, la, su 11-17, ma suljettu

Poimintoja elämästä Perussa

Andien kyliä on verrattu saaristomereen, jossa yhteisöt ovat hajallaan laaksoissa ja vuorten rinteillä kuin meren saaret. Matkoja on turha ilmoittaa kilometreinä, sillä tiet ovat kehnot tai kylästä kylään kulkee vain jyrkillä rinteillä poukkoilevia kinttupolkuja.

Neljäkymmentä prosenttia Perun 26 miljoonasta asukkaasta kuuluu alkuperäisväestöön. Suurin ryhmä on ketsuaa puhuvat ja toiseksi suurin on vuoriston kaakkoisosassa asuvat aimarat.

Perinteistä
Elämä on säilynyt lähes muuttumattomana satoja vuosia. Varsinkin naiset pitävät kiinni vuosisataisista perinteistä. Tästä yhtenä merkkinä on värikäs monen alushameen asu ja päässä huopahattu, jonka runsaat koristeet viestivät, että hän naimaton. Myös edelleen selässä kannetaan nelikulmaisessa liinassa (manta) keikkuu lapsi, vuohi tai risuja polttopuuksi.

Taloista
Savitiilistä rakennetussa talossa on huone tai kaksi. Ikkunat ovat pienet, jotta kylmä ei tunkisi sisään, sillä kesälläkin yölämpötila saattaa pudota nollaan. Huonekaluina on pöytä ja pari kivipenkkiä. Yöksi lattialle levitetään oljista siskonpeti, sillä vain harvoilla on varaa vuoteeseen.

Omaisuudesta
Arvokas omaisuus on radio, joka monille on ainoa päivittäinen yhteys ulkomaailmaan. Koska patterit saattavat maksaa miehen viikon palkan, radiota kuunnellaan säästeliäästi paitsi jalkapallo-otteluiden aikaan, jolloin koko kylä hiljenee jännittämään suosikkijoukkueensa puolesta.

Karjasta ja hedelmällisyysriitistä
Jyrkillä lähes 5 000 metriin kohoavilla rinteillä laiduntavat lampaat, alpakat, laamat, tummakarvaiset siat ja lehmät. Vaikka lehmä lypsää vain muutaman litran vuorokaudessa, se on perheen tärkein omaisuus, sillä sitä vastaan saa lainaa ja hädän tulleen sen voi myydä.

Koska vaihtotaloudessa eläimet ovat lähes ainoa tulonlähde, heinäkuussa vietetään monissa kylissä eläinten hedelmällisyysriittejä. Silloin sekä köyhät että vauraat karjanomistajat kokoontuvat rukoilemaan vuorilla asuvaa henkeä Taita Wamania. Juhlan kunniaksi naiset koristelevat laamat, alpakat ja härät kirkkain värinauhoin, pompuloin ja suurin kelloin.

Keskiyön aikaan miehet kokoontuvat kuulemaan ennustajaa, joka kokanlehdistä tutkailee tulevan vuoden karjaonnea: isot, pyöreät lehdet tietävät tervettä karjaa ja runsaasti vasoja ja pienet, suipot tauteja ja huonoa siitosonnea. Jos vasusta ilmaan heitetyt lehdet putoavat hiekkaan piirretyn ympyrän sisään, karjaonni on todella mahtava.

Juhlinta jatkuu aamunkoittoon asti kylän keskusaukiolla, jonne naiset ovat kattaneet runsaan pitopöydän. Fiesta päättyy seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan, jolloin eläimiä koristelleet nauhat poltetaan ja tuhka haudataan maahan uhriksi kaikkien eläinten suojelijalle Taita Wamanille.

Juhlaruoasta
Talojen sisällä vilistävät marsut ovat juhlaruokaa, ja vaalitaistelussa ehdokkaat lupaavatkin tarjota äänestäjilleen niistä aterian, jos voittavat. Myös Cuscon katedraalissa olevassa Viimeinen ehtoollinen-taulussa Jeesus tarjoaa opetuslapsilleen kokonaisena paistetun marsun.

Andien rististä
Ikiaikaiset kansanuskonnot elävät sulassa sovussa kristinuskon rinnalla. Tästä näkyvimpänä todisteena on Andien risti: ylimpänä on kyyhky, aurinko ja äitikuu, keskellä Juudaksen kolikot, kannu ja tikapuut, joilta ristillä olevalle Jeesukselle annettiin viiniä ja pääkallo on alimpana. Näin myös risti kertoo, että on olemassa kolme maailmaa: taivas, meidän maailmamme sekä alamaailma, jotka kaikki ovat jatkuvassa yhteydessä keskenään.

Perunasta
Perunan tulosta ihmisten maailmaan on lukuisia tarinoita. Yhden mukaan juuri peruna pelasti kokonaisen kansan nälkäkuolemalta:

”Tuhansia vuosia sitten ahkera kansa asui hedelmällisessä Andien laaksossa maata viljellen. Mutta vahva viholliskansa halusi viljavat pellot itselleen ja ajoi laakson asukkaat tuhansien metrien korkeuteen karuille vuorille, missä mikään ei kasvanut. Hädissään karkotetut rukoilivat vuorten jumalaa Apua pelastamaan heidät. Tämä antoi heille kourallisen oudonnäköisiä mukuloita käskien peittämään ne mullan alle. Kesän tultua pellolla kasvoi varsia, joissa oli pieniä kukkia ja vihreitä hedelmiä. Kun karvaita hedelmiä ei voinut syödä, taas kyläläiset rukoilivat Apua, joka neuvoi heitä kaivamaan esiin maan kätkössä olevat perunat ja kuinka niitä käytetään. Näin kansa pelastui ja vahvistuttuaan valloitti takaisin oman laaksonsa jatkaen siellä perunan viljelyä.”

Yhteisöllisyydestä ja arvostuksista
Andien ihmisten maailmankuva on dualistinen, vastakohdat täydentävät toisiaan: kuu ja aurinko, yö ja päivä, sade ja maa, vanha ja nuori, mies ja nainen. Naimaton nainen ja mies ovat kummajaisia, ja yksinjäävän elämä on hyvin rajoitettua. Vanhoja ihmisiä arvostetaan, ja heidän neuvojaan seurataan. Yksi iäkkäiden tärkeimmistä tehtävistä on yhteisön uskomuksen ja perinteiden siirtäminen seuraaville polville.

Koko olemassaolon perustana on toisten auttaminen, yhteisöllisyys. Yksi tärkeimmistä laeista on, että rikosta on aina seurattava rangaistus tai muuten Jumalan viha kohtaa koko yhteisöä. Niinpä mies, joka juopottelee, pettää vaimoaan tai ei osallistu talkoisiin, joutuu kylän juhlissa ”häpeänurkkaan” koko väen pilkattavaksi. Ankarin rangaistus on karkottaminen, sillä yhteisössä saa elää vain noudattamalla sen lakeja, jotka monesti ovat ankarammat kuin Perun valtion lait.

Elämän turvaamisesta
Inkojen ajoista lähtien kyläläiset ovat antaneet maata sekä pojalle että tytölle tämän täyttäessä kahdeksantoista. Näin halutaan turvata myös naimattoman naisen elämä. Tasa-arvosta kertoo myös, että avioliiton solmimisen jälkeen molemmat puolisot saavat vuoren rinteeltä maata viljelläkseen ja laiduntaakseen karjaa. Lisäksi miehet rakentavat talon nuorelle parille, jotta nämä helpommin pääsisivät oman elämän alkuun.

Työnteosta ja tulevaisuudesta
Miehen tehtävänä on kyntää, kylvää, myydä sato ja osallistua kylän yhteishankkeisiin kuten koulujen rakentamiseen. Tällä tavoin ovat syntyneet useimmat Andien koulut ja terveysasemat. Naisten voimat menevät arjesta selviytymiseen, sillä elämä on työtä vuorotta: he tekevät vaatteet, hoitavat kodin ja karjan sekä kantavat puut. Joutilasta hetkeä ei ole. Jopa kävellessä he virkkaavat tai kehräävät. Vaikka naisilla on unelmia vähän, yhä useammin he toivovat voivansa osallistua kylänsä kehittämiseen. Ja että miehet unohtaisivat Andien ikiaikaiseen sanonnan ”mitä enemmän kuritan, sitä enemmän rakastan”.

Perustuu Eija Pulkkisen tekstiin