

TAITEEN MUISTI
- konservoinnin kerrostumia
3.11.2005 - 26.2.2006
Taiteen muisti -näyttely kertoo konservaattorin työstä taidemuseossa. Näyttely esittelee taideteosten dokumentointia ja konservointia havainnollisten esimerkkien avulla. Samalla pyritään tuomaan taideteosten materiaalinen erityisluonne lähemmäksi katsojaa. Teokset esitellään näyttelyssä tavalla, johon ei taidenäyttelyissä ole yleensä totuttu. Taideteosta ei ehkä olekaan havainnollisinta katsella perinteiseltä katseluetäisyydeltä suoraan edestä, vaan on uskallettava tulla lähemmäksi, sille etäisyydelle, jolla taiteilija on maalannut teoksensa. Maalaus voidaan näyttää vaakatasossa ja sitä voidaan valaista sivulta niin, että taiteilijan sivellintekniikka ja teoksen vauriot tulevat korostuneesti esiin.
YLLÄTTÄVIÄ NÄKÖKULMIA, UUTTA TIETOA
Maalausten taustapuolelta voi myös löytyä mielenkiintoisia yksityiskohtia, joihin katsojilla on nyt harvinainen mahdollisuus tutustua tämän näyttelyn yhteydessä. Näyttelyvieraan katse ohjataan maalausten yksityiskohtiin, jotka perinteisissä taidenäyttelyissä jäävät usein
huomaamatta.
Näihin yksityiskohtiin ja salattuun elämään voidaan tunkeutua esimerkiksi mikroskoopin avulla. Näin voidaan myös päästä ehkä lähemmäksi menneisyyttä, taideteosten alkuperäistä sisältöä ja erityisluonnetta.
Museokävijälle esitellään myös, miten taideteoksen värimaailma hienoine vivahteineen herää uudestaan eloon, kun siitä on poistettu voimakkaasti ajan myötä kellastunut lakkakerros. Lisäksi näytetään, kuinka kovakouraisesti teoksia on saatettu menneinä aikoina käsitellä: puupohjaa on sahattu pienemmiksi kappaleiksi, jotta teos on ollut helpompi myydä tai osa kirkon seinään maalatusta kookkaasta freskosta on irrotettu ja liimattu taustakankaalle, jolloin on saatu siirrettävissä oleva taulumaalaus. Samalla teoksen oma luonne on muuttunut.
TEOSTEN OMILLA EHDOILLA
Taiteen muisti -näyttelyllä halutaan myös kertoa, että hyvillä säilytysolosuhteilla ja oikeaoppisella käsittelyllä voidaan vaikuttaa taideteosten säilyvyyteen
ratkaisevasti. Vaurioita ehkäisevän konservoinnin tavoitteena on sellaisten olosuhteiden luominen, joissa taideteokset, esine- ja rakennusperintö eivät joudu alttiiksi niitä vahingoittaville ulkoisille tekijöille, kuten ilman epäpuhtauksille, suurille kosteus- tai lämpötilavaihteluille, valon haitallisille vaikutuksille, tuhoeläimille tai ilkivallalle.
Myös taideteosten tai -esineiden käsittely ja varastointi suunnitellaan niiden ominaisuuksien ehdoilla. Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmiin kuuluvat miniatyyrit ja pastellimaalaukset esimerkiksi ovat erittäin arkoja valolle. Samoin hauraat, monesta eri materiaalista kootut viuhkat vaativat huolellisesti suunnitellut säilytysolosuhteet.
Näyttelyssä esitellään myös museon vuonna 2003 valmistuneen peruskorjauksen yhteydessä esiin nousseita haasteita, joihin törmättiin sisätiloja ja koristemaalauksia entiseen asuunsa palautettaessa.
NÄYTTELYJULKAISU ”TAITEEN MUISTI – KONSERVOINNIN KERROSTUMIA”
Taiteen muisti -näyttely ja siihen kiinteästi liittyvä julkaisu ovat ensimmäiset Suomessa tässä laajuudessa konservointityöstä kootut esitykset. Upea 240 -sivuinen julkaisu käsittelee peruskorjauksen yhteydessä toteutettua interiööriprojektia sekä museon kokoelmiin kuuluvien esineiden ja taideteosten konservointia. Kirjoittajina ovat Sinebrychoffin taidemuseon konservaattoreiden ja taidehistorioitsijoiden lisäksi museonjohtaja Kari-Paavo Kokki, taidehistorioitsija Kirsi Eskelinen, italialaiset konservaattorit Sara Scatragli ja Patrizia Fumagalli, konservaattorit Kaisa Lindewall ja Tiina Sonninen sekä arkkitehti Arno de la Chapelle, joka on toiminut myös näyttelyn arkkitehtina. Julkaisun kielinä ovat suomi ja englanti. Hinta 38 e.
Näyttelyyn liittyvät luennot:
Keskiviikko 1.2.2006 klo 18.00
Vastaava konservaattori Maija Santala
Maalausten dokumentoiminen ja tutkiminen valokuvaan perustuvilla menetelmillä
Keskiviikko 8.2.2006 klo 18.00
Paperikonservaattori Päivi Ukkonen
Paperin vuosisadat - paperin valmistuksesta ja tunnistamisesta
Keskiviikko 15.2.2006 klo 18.00
Henni Reijonen
Niilo suihkon konservointinäkemys
- suomalaisen taidekonservoinnin historiaa 1946-70
Pääsy: 4,5/3 e, alle 18-v. maksutta
'
